Digiä Ikäihmisen arkeen -seminaari 4.10.

26.09.2018

”Digitaalisten julkisten palveluiden täytyy olla kaikille täysin saavutettavia iästä tai toimintaesteistä riippumatta. Kaikkien näiden palveluiden tuottajien pitää viimeistään nyt ottaa saavutettavuus huomioon ja kouluttautua niitä tuottamaan.” Näin toteaa Avaava Oy:n toimitusjohtaja Terhi Tamminen.

Avaava on esteettömään ympäristöön, saavutettavaan viestintään ja palveluihin sekä opastesuunnitteluun erikoistunut yhtiö, joka järjestää yhteistyössä Hyvä Ikä -tapahtuman kanssa seminaarin digitaalisuuden saavutettavuudesta torstaina 4.10. klo 10.30-12-00

Seminaarin avaa europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen, joka käsittelee puheenvuorossaan mm. käyttäjälähtöistä suunnittelua, saavutettavuutta ja digin merkityksen kasvua.

Aluehallintoviraston saavutettavuusvalvonnan ylitarkastaja Viena Rainio jatkaa aiheesta teemalla Saavutettavat verkkopalvelut – Digitaalista yhdenvertaisuutta.

Avaavan Terhi Tamminen puhuu saavutettavien verkkopalvelujen tuottamisesta.

Paneelikeskustelussa ovat mukana mm. Seniorit Somessa -ohjelmasta tutut Lea ja Pentti, Suomen ensimmäisen Counter Strike -pelijoukkueen Dirty Gunnersin jäsen Harry "Dirty Harry" Mälkki ja bloggari/toimittaja Julia Thurén. Mukana on luonnollisesti myös aito diginatiivi, 9. luokkalainen Roope Suoraniemi.

Paneelin juontaa Anna-Liisa Tilus.

Katso kaikki osallistujat ja seminaarin aikataulu tästä >>

Takaisin