Hyvä Ikä 2016 Blogi

26. syyskuuta 2016 12.10

Ikäihmisten kotikuntoutus on tutkitusti tehokasta

Monet ikäihmiset haluavat olla kotona mahdollisimman pitkään ja säilyttää itsemääräämisoikeutensa omassa arjessaan. Tämä vaatii tietyntasoista toimintakykyä, varsinkin jos henkilö asuu yksin. Toimintakykyyn vaikutamme eniten kuntouttamalla alaraajojen lihasvoimaa ja tasapainoa, sillä alaraajojen lihasvoima heikkenee iän myötä suhteessa enemmän kuin yläraajojen. Siksi ikäihmisille suunnatut voima- ja tasapainoharjoitteet vaikuttavat merkittävästi heidän hyvinvointiinsa.

Kelan vuosina 2011–13 toteuttaman Muistisairaiden liikunnallisen kuntoutuksen vaikuttavuus -tutkimuksen mukaan arkeen sidoksissa oleva kotikuntoutus tuottaa hyviä tuloksia. Tutkimuksen mukaan kotona tapahtuva Alzheimerin tautia sairastavan ja hänen omaishoitajan tarpeisiin räätälöity liikunnallinen kuntoutus hidasti toiminnanvajeiden etenemistä ilman, että se lisäsi sosiaali- ja terveyspalveluiden kokonaiskulutusta. Esimerkiksi säännöllistä fysioterapiaa saaneet henkilöt tarvitsivat vähemmän terveyspalveluja ja päivystyskäyntejä. Fyysisellä harjoittelulla saattaa olla myös vaikutuksia muistisairaan kognitioon ja erityisesti toiminnanohjaukseen. Tilastollisesti selkeitä muutoksia rupesi näkymään vasta puolen vuoden harjoittelun jälkeen.

Millaisia harjoitteita ikäihminen voi tehdä kotona?

Kuten tutkimukset osoittavat, myös muistisairaiden kotikuntoutuksessa päästään parhaisiin tuloksiin, kun sitä toteutetaan räätälöidysti, pitkäkestoisesti ja säännöllisesti. Tämän vuoksi harjoittelua kannattaa yhdistää myös tavallisiin arkitoimintoihin ja motivoida henkilö harjoittelemaan: kertoa miksi harjoituksia tehdään ja näyttää, että hän pystyy ja edistyy. Lisäksi harjoittelun pitää olla progressiivista, eli harjoitteen vastusta, vaikeutta tai toistojen määrää tulee säännöllisesti nostaa ikäihmisen suorituskyvyn kehittämiseksi

Itse pyrin siihen, että harjoittelu on aina hauskaa. Se on yhdessä tekemistä ja kokemista – ei vain fysioterapeutin ja ikäihmisen välillä vaan myös perheenjäsenen ja ikäihmisen. Fysioterapia kotona on paljolti myös omaisen ja koko perheen ohjaamista siinä, miten apuvälineitä käytetään, avustetaan ikäihmistä liikkumaan tai millaisia harjoituksia voi tehdä yhdessä. Esimerkiksi seuraavat harjoitteet on helppo toteuttaa myös kotona:

1. Portaat: Jos kotona on rappuset, niin harjoitellaan niissä kulkemista, turvallisuus tietenkin huomioiden.
2. Tuolilta ylösnousu: Erinomainen reisilihasliike, joka samalla testaa alaraajojen lihasvoimaa.
3. Ulkoilu epätasaisessa maastossa: Erilaiset polut ja pinnat metsässä tai mukulakivikatu ovat oivallista tasapainoharjoitusta.
4. Varpaille nousu: Jos kodista löytyy hyvä tuki, esimerkiksi parvekekaide, on varpaille ylösnousu hyvä tasapainoharjoite ja samalla nilkan toimintaa edistävä liike.
5. Keinutuolijumppa: Sekä ulkona puutarhakeinussa, että keinutuolissa sisällä voi samalla harjoittaa aivoja ja huomaamatta keskivartalon lihaksia. Lisäksi heiluvaan pihakeinuun nouseminen haastaa tasapainoa ja siellä keinuminen jalkojen lihaksia.
6. Aktiivipuistot: Raitis ulkoilma on aina hyväksi ja aktiivipuistoja kannattaa hyödyntää niin paljon, kuin ikäihminen vain pystyy niitä turvallisesti käyttämään. Ulkoilu ja uusi ympäristö aktivoivat myös aivoja.
7. Arkiaskareet: Älä tee kaikkea ikäihmisen puolesta vaan jaksa odottaa, että hän, vaikkakin hitaasti, tarjoilee esimerkiksi kahvit.

Jo näillä yksinkertaisilla harjoitteilla pystytään lisäämään ikäihmisten omatoimisuutta ja siten parantamaan heidän toimintakykyään ja elämänlaatuaan. Ennen harjoittelun aloittamista on kuitenkin hyvä arvioida henkilön terveydentila ja toimintakyky, joiden pohjalta laaditaan yksilöllinen harjoitusohjelma. Tässä avuksi tulevat osaavat fysioterapeutit.

 Tarja Kindstedt

Tarja Kindstedt
Muistikuntoutukseen erikoistunut fysioterapeutti
Suomen Fysiogeriatria Oy

Hyvä Ikä -messujen (20.–21.10. Tampereella) yhteydessä pidettävässä Fysi ry:n seminaarissa käsitellään ihmislähtöistä hoivamallia ja liikunnallisen harjoittelun vaikuttavuutta. Kouluttaja, vanhustyön valmentaja Taina Semi on tutkinut ja kehittänyt vuorovaikutuksen ja kohtaamisen menetelmiä vanhustyössä.

Muistikuntoutuksen kouluttaja Tarja Kindstedt puhuu tutkittua tietoa arjen aktiivisuuden vaikutuksista toimintakyvyn eri ulottuvuuksiin sekä kotona että hoivakodissa. Seminaari palvelee niin sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia kuin kaikkia aiheista kiinnostuneita.

 


Tervetuloa Hyvä Ikä -tapahtumaan!

Suomen laajin ikääntymisen tapahtuma tarjoaa tietoa ja ideoita arkeen ja hyvinvointiin, kuluttajille ja ammattilaisille.
Teemoina AISTIT | ASUMINEN | HOIVA | KUNTOUTUS | TEKNOLOGIA
20.-21.10. Tampereen Messu- ja Urheilukeskus

TUTUSTU OHJELMAAN >>

HYVÄ IKÄ BLOGI

Hyvä Ikä 2016 avajaispuhe: Petri Pohjonen, Invalidiliitto
Petri Pohjonen,
pääjohtaja, Invalidiliitto / 20.10.2016

Hillittömän kiinnostavat ja kivat Hyvä Ikä -messut
Satu Helin,
toiminnanjohtaja, Vanhustyön keskusliitto / 17.10.2016

Eläkeikä on elämänmuutos - valmennus auttaa uuden vaiheen alkuun
Saija Ohtonen-Jones,
Suomen Punainen Risti / 11.10.2016

Korjausneuvonta – jotta suomalaiset voisivat asua kodeissaan pitkään
Jukka Laakso, korjausneuvonnan päällikkö, Vanhustyön keskusliitto / 6.10.2016

Vertaistuen voima on valtava
Anu Jansson ja Marjo Pääkkö,
Ystäväpiiri-toiminta, Vanhustyön keskusliitto / 29.9.2016

Ikäihmisten kotikuntoutus on tutkitusti tehokasta
Tarja Kindstedt,
Muistikuntoutukseen erikoistunut fysioterapeutti, Suomen Fysiogeriatria Oy / 26.9.2016

Ikäihmiset palveluiden kehittäjinä
Marja-Liisa Nevala
, kehittämispäällikkö, Kauhavan Seudun Vanhustenkotiyhdistyksen Aijjoos-toiminta / 21.9.2016

Omaishoitajat sähköisiä palveluja kehittämässä – ikään katsomatta!
Opastava-hanke, Omaishoitajat ja läheiset -liitto / 14.9.2016

Älä jää muistipulminesi yksin
Heidi Härmä, Muistiliitto ry / 1.9.2016

Vanhuuteen voi varautua
Satu Helin, toiminnanjohtaja, Vanhustyön keskusliitto / 16.8.2016

Ikääntyneillä on oikeus hyvään kuulemiseen – hanki apua ajoissa
Anniina Lavikainen, erityisasiantuntija, Kuuloliitto ry / 3.6.2016

Hyvä Ikä on täynnä mahdollisuuksia
Satu Helin, toiminnanjohtaja, Vanhustyön keskusliitto / 18.3.2016